SAVONLINNAN LENNOKKITOIMINNAN HISTORIAA

Sotaa edeltänyt aika
1938 Viipurista Savonlinnaan muuttanut Matti Kunttu oli saanut ilmailukärpäsen pureman asuessaan Viipurin vesilentoaseman lähellä. Heti Savonlinnaan muutettuaan hän liittyi Talvisalossa vilkkaasti lennokkien kanssa puuhaavaan poikaporukkaan, jossa vetäjinä olivat Viljakaisen veljekset Kyösti ja Tuovi (Tupe). Kyöstin ilmailu-ura jatkui pian Ilmavoimissa Fiat-pilottina, Tupe kaatui.

Muita lennokinrakentajia porukassa olivat mm. Risto Rankamo, Esko Aravirta, Kalle Tolvanen ja Lakomaan pojat, joista toinen eteni lentokonesuunnittelijana Saabille ja oli mukana mm. Draken-projektissa. Rakennuspaikkana oli Viljakaisen talossa asialle pyhitetty huone ja myöhemmin tyhjillään oleva elokuvateatteri Kino satamassa Tottin vieressä, jossa myös paikkakunnan ensimmäistä liitokonetta Grunau 9 rakennettiin.

Vastaavia, ehkä hiukan vähemmän organisoituja porukoita oli muutamia ympäri kaupunkia. Mm. Myllymäellä rakentelivat useita vuosia lennokkeja Ossi ja Toivo Kiljunen ja Lassi Ahokas. A. J. Viljakaisen koneliikkeessä Miljoonatalossa oli myynnissä lennokkitarvikkeita kuten Ilmapuolustusliiton (myöhemmin Suomen Ilmailuliitto) sarjoja ja jopa balsaa.

Ennen talvisotaa rakennettiin enimmäkseen kumimoottorilennokkeja "Hyttynen" (tai vast.) ja wakeluokan lennokkeja (n. 4 cm leveä ja kymmenisen senttiä korkea ristikkorunko, vapaakytkin..) ja vuoden -40 pääprojekti Talvisalon porukalla oli iso polttomoottorilennokki. Sisälennokkeja tehtiin myös, jopa mikrofilmareita. Paperipäällysteiset kumimoottorimallilennokit olivat myös suosittuja. Sotavuosina balsa hävisi kaupasta ja rakennettiin kovapuuliidokkeja esim. "Esko 1", "Esa" ja "Hai" ja kokopuisia malleja. Balsaa liimattiin selluloidista asetoonilla sulatetulla "lennokkiliimalla" ja vaneria ja kovapuuta "lukkoliimalla".

Lennätyspaikkoina olivat talvella Haapavesi (Shellin) Hevonpäänniemessä, kesällä Hevostori (josta nykyisin muistona Hevostorinkatu) Talvisalossa ja sisälennokkeja lennätettiin Puistokadun koulun salissa. Myllymäen joukko lennätti kotipihalla ja Ruislahden jäällä. Hevostorilla pidettiin kisoja kumimoottorilennokeilla. Matti Kunttu voitti pari kertaa. Palkintoina oli A. J. Viljakaisen lahjoittamia rakennussarjoja tai lennokkitarvikkeita.

Kisatoiminnassa yllettiin jopa kansainväliselle tasolle jo ennen sotaa: Kalle Tolvanen osallistui kesällä -39 Jämillä liidokki kisaan, jossa oli osanottajia ainakin Saksasta ja Ruotsista. Kisa sujui komeasti; Kalle oli parhaana suomalaisena neljäs heti kolmen saksalaisen jälkeen!

40-luku
Sota vei porukan vanhemmasta päästä rintamalle ja nuorempienkin toimiin tuli paljon muuta, mm. ilmavalvontaa, hälytyskeskuksen hoitamista jne. Lennokkejakin kuitenkin rakennettiin, mutta kovapuumallit ajan- hengen mukaan sotakoneista veivät ison osan aktiviteetista. Ilmapuolustusliiton toiminta jämillä oli tietysti vilkasta. Jämillä luotiin "henkeä" ja esikoulutettiin pilotteja. Toimintaan kuului runsaasti myös lennokkitoimintaa ja savonlinnalaisiakin oli mukana. Jaakko Karvanen toimi monena kesänä lennonopettajana, mutta lennokkejakin tehden ja lennättäen.

Savonlinnassa oltiin päästy jo lentämiseen käsiksi, mutta osin sama joukko jatkoi myös vilkkaasti lennokkien parissa. Savonlinnan Ilmailukerhon vuosikertomukset kertovat nuoresta, innokkaasta joukosta, jolla oli muutamia luotettavia tukijoita paikallisessa liike-elämässä (Viljakainen, Jordan..). Kerhon johto oli pääosin nuorta, 13..20-vuotiaita. 30-luvun väkeä oli mukana ainakin Kalle Tolvanen, Matti Kunttu.. Uusia nimiä olivat mm. Jaakko Karvanen, Oiva ja Raimo Bagge, Pauli Kohonen, (puuseppä) Nousiainen, Heikki Karjalainen, Timo Lautiainen, Heikki Sironen, Heikki Kapanen, Erkki Pykäläinen. Kirjeenvaihtoa on käyty niin viranomaisten kuin Liiton ja muiden kerhojen kanssa mm. tarvikehankinnoista, lentonäytöksistä... Monet säännöstelyajan rajoitukset ja puute teettivät paljon "turhaa" paperityötä.

Vuoden -46 toimintailmoitus Ilmailuliittoon tiivisti lennokkitoimintaa seuraavasti:

• Liidokkeja rakennettu 13 kpl
  

• Kovapuumalleja 12 kpl
  

• Oppitunteja pidetty 10 h
  

• B-merkkejä suoritettu 8 kpl
  

• Rahaa saatu huvitilaisuuksia pitämällä 2000 mk
  

Vuoden -48 toimintakertomus toteaa lennokkitoiminnan jatkuneen vilkkaana vaikka sopivan huoneiston puute onkin supistanut toimintaa. Lentonäytöksessä Shellin niemessä oli ohjelmassa myös lennokkiesityksiä. 

46-48 rakensivat Oki Viremo ja rovastin poika Matti Huhtinen liidokkeja ja lennättivät niitä Haapaveden ja Pihlajaveden jäillä mm. Haislahdessa. Oki oli tehnyt Pinoccion, mutta modifioinut sitä hiukan mieleisekseen. Nokka oli koverrettu haavasta ja muotoiltu pyöreäksi kantikkaan vanerin sijaan. Siinä oli myös sisällä painosäiliö painopisteen säätämiseksi. Oki muistelee, että Pinoccio oli vakaampi, kun sen siivessä oli taitos (niksaus) myös siiven keskellä. Matin Scoutissa oli vain kärjet niksattu ja se oli selvästi epävakaampi. Myöhemmin Oki lisäsi Pinoccioonsa myös säädettävän kaartolaipan, jolla sai liidokin kaartamaan hiukan ja hakumatkat lyhenivät. Silti mieleen on jäänyt pari pitempää lentoa. Kerran maaliskuussa auringon jo tehdessä laskuaan oli Oki hinannut liidokkinsa lyhyellä siimalla Haislahdella. Pinoccio kaarteli lahden päällä pikku nostossa. Kaarto oli kuitenkin niin loiva, että lopulta lennokki liiteli jo Tulliportinkadun päällä ja sähkö- ja puhelinlankojen välissä nykyisten talojen 13..15 paikkeilla ja kohti ikkunaa ja osui lopulta vain parinkymmenen sentin päähän siitä. Toisen kerran Pinoccio löytyi pienen etsinnän jälkeen Konepajan niemestä laivan yläkannelta. Lopulta tuulinen sää ja kunnon nosto koitui Pinoccion kohtaloksi. Se otti suunnan Kuusniemeen ja sinne metsän taakse se katosi. Hiihtotiedustelu oli tuloksetonta ja lennokki jäi mätänemään metsään. Myöhemmin kaupungin mittamiehet olivat kertoneet lennokin luurangosta puussa Kuusniemessä.

Lennätyspaikkoina olivat edelleen kaupungin ympärysvedet talvella ja kesällä vähäiset aukiot. Mm. Kuninkaankartanon mäeltä nykyisen seminaarin kohdalta paloaseman suuntaan harrastettiin rinneliitoja, joihin virike oli saatu Jämiltä. Parhaat liidot menivät Haislahteen asti.

50-luku
50 luvun alussa rakenneltiin lennokkeja ympäri Savonlinnaa. Kirkkokadulla oli rehtori Kivisen pojilla Yrjöllä ja Jormalla lennokeille pyhitetty huone, voisipa sanoa kerho, Kauppakoulun ulkorakennuksessa. Siellä rakennettiin lähinnä pieniä, kauniita kumimoottori(malli)lennokkeja ja pienoismalleja. Halteksilla kauttaaltaan vuoratuilla seinillä oli muutama valmis lennokki, muutama keskeneräinen lennokki ja useita kauniisti piirrettyjä piirustuksia tulevista projekteista, jotka enimmäkseen jäivät suunnitelmiksi? V. -53 sinne pääsi haistelemaan lennokkikerhon aromeja "SAVONMAAN" talkkarin poika Ossi Kilpeläinen, joka silloin 7-vuotiaana rakensi Eskon, ensimmäisen itse tehdyn lennokkinsa. Vajaa 10 vuotta myöhemmin Ossi kokosi Savonlinnan alueen lennokkiväen lennokkikerhoksi ja johtaa sitä vielä tätä kirjoitettaessa -92. Vapaasti lentävien lennokkien alueella hänestä tuli koko Suomen johtohahmo -70-luvulla ja yksi lajin menestyneimpiä lennokkiurheilijoita. Kivisen "kerho" kuihtui pian ja Ossi jatkoi muutaman vuoden harrastustaan yksin rakentelemalla pikkuisia, "itsesuunniteltuja" liidokkeja, joita pystyi lennättämään kotipihalla kovimmillaan katolta heittämällä.

-50-luvun lopulla hän muutti Viiskulmaan "Killan" taloon, jossa rakennuspaikaksi löytyi rappukäytävän puolen kerroksen korkuinen "päätekiila" kellarikerroksessa. Tilaa oli niukasti: Lattiapintaa 1,5x2 m ja korkeutta vajaa 1,5 m! Siellä pystyi ihan hyvin tekemään pieniä kumimoottorilennokkeja, alle metrin kärkivälisiä liidokkeja ja pieniä siimaohjattuja, mutta -60-luvulle tullessa tulivat ohjelmaan täysikokoiset siimaohjatut taitolennokit ja niitä piti välillä käydä kääntämässä rappukäytävässä!

Viiskulman - Kalkkuinniemen alueella rakensivat tuolloin lähinnä siimaohjattuja pikkukoneita myös mm. Kari Hänninen, Olli Leskinen ja Risto Holopainen. Kaikilla oli 1,5 kuutioiset dieselit ja lennokit lähinnä lankku- runkoisia alkeiskoneita, joilla toki ajettiin silmukoita, yliolankäännöksiä ja selkälentoa. Ossin ensimmäinen moottori oli 0,8 kuutioinen Frog, josta ostettaessa puuttui potkuriakseli, mutta taitava isoveli Pentti hitsasi sähköllä akselin jatkoksi tavallisen M5-ruuvin ja niin moottorilentoharjoitukset voitiin alkaa. Vuosikymmenen vaihteessa hän hankki 2,5 kuutioisen OS;n, jolle teki "Ärkky 1:n" sekä vanhan, väljän 5 kuutioisen Clo Chiefin ja alkoi tehdä isompia taitolennokkeja ja harjoitella kovasti kisaohjelmaa.

"Ärkky"-sarjaa syntyi seuraavan vajaan 20 vuoden aikana yli 30 siimalennokkia. Muutaman niistä suunnitteli ja rakensi Reijo Korolainen, joitakin rakensivat Putte Eränen ja myös muut kerhon pojat. Lennätyspaikkoina olivat talvella Ruislahti ja kesällä Koulu- lahden pohjukka. N. 10 m. siimoilla sopi lennättämään "Pykätin" ja kanavasillan välisellä nurmikolla, mutta isompia piti ajaa täytemaalla, joka kaikkine kivenlohkareineen oli tosi ankara tuomari; kaputti oli usein "lopullinen". Jopa moottoreita meni rikki kiviin. Niinpä sitten varsinkin isompaa kalustoa siirryttiin lennättämään Kyrönniemen urheilukentälle kunnon nurmikolle aina kun venettä saatiin lainatuksi Kyrönsalmen virran ylittämiseen. Ossilla oli myös ensin polkupyörään ja sitten moottoripyörään kiinnitettävä lennokkiteline, jolla isokin stuntti kulki Laitaatsillan kentälle, jossa Hernemäen porukka lennätti, ja jossa lennokkiväelle riitti paremmin "vuoroja".

-50-luvun lopulla vilkkain lennokkiporukka oli Hernemäessä. Alkeisliidokeista oli liikkeelle lähdetty ja ennen -60-luvulle siirtymistä rakensivat ja lennättivät Pertti Savolainen, Reijo ja Reima Korolainen, Jussi Koponen ja Seppo Miettinen jo A-2- liidokkeja, vapaasti lentävää polttomoottorilennokkia ja varsinkin siimaohjattuja. Taustahahmona porukalle oli Matti Koponen, tulevan Lentokerhon ensimmäinen puheenjohtaja. Reijo ja Pertti tekivät useita täysin taitolentokelpoisia lennokkeja osin Graupnerin sarjoista, osin kuvastosta saatujen tietojen perustella itse suunnitellen. Reijolla oli 1,5 kuutioinen Hurricane, jolla alkeisharjoittelu tapahtui MMM Harrastekirjasta löytyneiden alkeislennokin piirustusten mukaan tehdyllä lankkurunkoisella lennokilla, jossa siipi oli kiinniteety kumilenkein torniin kuin vapaasti lentävissä. Taitolento alkoi sujua Ultra Stunterilla. Toinen moottori oli 5 kuutioinen OS, jolle ensimmäinen taitolennokki oli Gougar. Pertillä oli 1,6 ja 2,5 kuutioinen OS ja itsesuunnitelluilla taitolennokeilla syntyi taitavissa käsissä kaunista jälkeä. Lennätyspaikkoina olivat pikkuinen urheilukenttä Haapavedentiellä, jossa voi lennättää alle 10 metrin siimoilla, Haapavesi Tärynniemessä (Jukolansalossa) ja Laitaatsillan urheilukenttä.

Sortteerilahdessa rakensivat Antti Loikkanen ja Pertti Makkonen myös siimalennokkeja sekä liidokkeja ja lennättivät Hernemäkeläisten mukana. Lennättäminen Laitaatsillassa herätti myös siellä harrastusta. Ainakin Matti Mikkola alkoi tehdä lennokkeja ja hankki myös 5 kuutioisen OS;n, jonka sitten kopio harjoitustyönään ammattikoulussa. Melkoinen projekti siihen aikaan, kun moottoreita oli jo helposti saatavilla.
Rautatieaseman yläkerrassa oli vuosikymmenen taitteessa lähinnä rautatieläisten pojista koottu kerho, jota veti Erkki Löppönen.

-60-luku
Em. poikajoukot toimivat lähes päivittäisessä yhteistyössä esim. lyseon välitunneilla, joka oli hyvinkin kerhotoimintaa ilman kerhotiloja. Ainakin Ossi ja Reijo kävivät nuorempien kotipajoissa tarkastus- ja neuvontakäynneillä.

-60-luvun alussa mukaan tulivat myös Keskussairaalan asuntoalueen pojat Markku Räsänen ja Kai (Putte) Eränen siimalennokkeineen. He rakensivat kotonaan ja lennättivät sairaalan viereisessä puistossa, jonne Hernemäen pojatkin joskus pääsivät vierailemaan. Tietysti meluongelma oli huolena, ja tuskinpa lennätys olisikaan onnistunut ilman lääkäri-isien hiljaista tukea. Keskikaupungille Linnanhovi-Kyrönkartano- talokompleksin kellareihin syntyi muutama rakennuskoppi, joissa juuri paikkakunnalle muuttaneet Laineen pojat Matti ja Jussi sekä Esko Auramo ja Jäniksen pojat tekivät lennokkejaan.

Satamassa asuva Paavo Kankkunen teki lennokkeja melko lailla yksin, kunnes liittyi lyseon lennokkiporukkaan ja osti Ossi Kilpeläiseltä joutavan Babyn siiven ja teki siitä vapaasti lentävän polttomoottorilennokin 1,5 kuutioiselle dieselille. Sitä lennätettiin Kasinonsaarten ympäristössä.
Linnankadulla NMKY:n tiloissa toimi -60..-61 seurakunnan lennokkikerho Ossi Kilpeläisen vetämänä. Siellä kokoonnuttiin kerran viikossa pariksi tunniksi, eikä kovin paljon valmista lennätettävää ehtinyt syntyä. Muutama alkeisliidokkia saatiin siivilleen ja Seppo Behm jatkoi kerhossa aloittamansa siimalennokin lentokuntoon kotonaan.

Kerhotoimintaa kuitenkin harjoiteltiin. Teknikko Pekka Laineen muutto paikkakunnille oli viimeinen sysäys Savonlinna Lennokkikerhon perustamiselle. Saatiinhan joukkoon jo yksi täysi- ikäinen "takuumieheksi".

SaLKo perustettiin 1962
Helmikuussa -62 perustettiin Savonlinnan Lentokerho ry. Sen toimintaan eli purjelentokurssille lähti heti ensimmäisenä kesänä iso joukko lennokkipoikia: Matti Laine, Jussi Koponen, Reijo Korolainen ja Ossi Kilpeläinen. Pertti Savolainen, Seppo Miettinen ja Erkki Löppönen olivat jo ehtineet kurssille Jämillä edellisenä kesänä.

Oma Kämppä
Syksyllä -62 saatiin Savonlinnan kaupungilta nuorisosihteeri Esko Ravisen suosiollisella avulla kerhohuone Heikinpohjasta, Huutokallion ('Mölykallion') aravasta. Se oli lennokkikerhon käytössä perjantaista sunnuntaihin. Muuna aikana siellä piti olla sähköautokerho ja kanotinrakennusporukka. Niiden toimesta syntyi vain muutama kanotin jigin kaari ja auroradan peruslevyksi varattu iso lastulevy jäi turmeltumattomana lennokkipöydäksi. Lennokkitoiminta siellä alkoi ripeästi tutun ja asiaan vihkiytyneen porukan voimin. Tilaa oli komeasti yli 50 neliömetriä. Suurin heikkous oli vessan ja vesijohdon puuttuminen. Vettä haettiin ämpäriin läheisestä järvestä ja talvella sitä sulatettiin lumesta. Hätäisimmissä tapauksissa jouduttiin rantapusikkoja käyttämään muuhunkin. Se oli epämiellyttävää varsinkin valoisana kesäaikana. Keväästä -63 asti huone oli pelkästään lennokkikäytössä paria PIK 5:n perusremonttia lukuun ottamatta. Iso osa lennokkipojista oli jo mukana Lentokerhossa ja loputkin liittyivät jäseniksi muodostaen sen lennokkijaoston.

Tarvikkeita hankittiin kekseliäästi pääasiassa paikkakunnalta, mutta balsaa, moottoreita, potkureita yms. erikoistavaraa tilattiin Helsingistä Suomen Lennokkista ja SIL:stä. -63 ja -64 lennäteltiin kovasti siimarukkeja ja potkureita kului: Kerhon kirjanpidosta löytyy noilta vuosilta toistakymmentä tilausta, joissa tyypilliset määrät ovat parikymmentä potkuria, muutamia tulppia ja muutamia kymmeniä levyjä balsaa. Mäntyrimaa sahattiin itse, Pekka Laine Ensolla huippuluokan Aunuksen hongasta ja Reima Luostarinen Finndecorilla. Lennokki- liima sulatettiin (ja sulatetaan yhä -93) itse asetoonilla selluloidista, jota saatiin ilmaiseksi ensin sairaalan röntgen- filmistä siihen asti, kun siellä siirryttiin muoviin, sitten halvalla rautakaupasta vanhaa, naarmuuntunutta erää ja myöhemmin taas ilmaiseksi paikkakunnan kilpikaivertamoista Rakkolaiselta ja Jääskeläiseltä sapluunaleikkauksen jätepaloja. Kiristyslakkaa teki pumpuliruudista Lentokerho itse koko Suomen tarpeisiin, kun Tikkurila lopetti sen valmistuksen ja ohjeet joutuivat monien mutkien kautta Savonlinnaan.

Siimalennokkeja
Alussa olivat siimaohjauksiset taitolennokit kerhon näkyvintä toimintaa. Reijo Korolainen ja Ossi Kilpeläinen olivat hankkineet moottoreiksi sen ajan parhaana pidetyt taitolentomotit Veco .35-Stuntit, 6 kuutioiset tosi varmakäyntiset moottorit. Reijo teki jenkkipiirustuksista ajan suosikkilennokin "Noblerin", Ossi tavoilleen uskollisena omia hiukan yksinkertaisempia konstruktioitaan, "Ärkkyjä" mm. nr 10 ja 15 samoille siiville, ja styroksisiipiset nr. 20 ja 24. Ensimmäisiin kisoihin Reijo teki kuitenkin Bob Palmerin "Thunderbirdin". Reijokin teki muutamia omia "Ärkkyjään", mm. nr. 8 ja viimeisimpänä "Ärkky 14", Crusaderin näköisen, erinomaisesti lentävän taitolennokin. Putte Eränen teki kivoja pikkustuntteja 2,5 kuutioselle OS:lle ja aloitti myös tekemään "Crusaderia", mutta se jäi kesken paikkakunnalta muuton vuoksi ja on "museoituna" kerholla. Pieniä siimarukkeja tekivät myös mm. Jussi Laine, Risto Holopainen, Pauli Olkkonen, Jouko Tuhkunen ja Yrjö Pullo.

Julkisuutta
Keskiviikkona, helmikuun 13 päivänä huipentui siihenastinen toiminta komeaan lehtijuttuun SAVONMAASSA. Etusivulla oli 1/4 sivun kokoinen kuva ja otsikkoteksti "pienilläkin siivillä lennetään taitavasti" ja keskiaukeamalla toimittaja Martti Uusikylän tekemä kokosivun ylistys ja seitsemän kookasta kuvaa kerhon toiminnasta ja hänelle annetusta lennätysnäytöksestä. (Saman lehden urheilu-uutisia olivat SaPKon A-junnujen piirin- mestaruus ja Eiko Kirjosen kolmas tila Sveitsin mäkiviikolla.)

Vapaastilentäviä
Laineen Pekka piti yllä vapaasti lentävien aatetta ja silläkin alalla tapahtui edistystä. Jussi Laine, Reima Luostarinen, Matti Mikkola ja Markku Räsänen rakensivat huippuluokan liidokkeja ja vapaasti lentäviä polttomoottorikoneita.

Jokasyksyisenä kerhon aloitusryntäyksenä tehtiin joukko pieniä heittoliidokkeja parin millin balsasta esim. sen ajan muotikoneen 'Vasaman' näköisiä silhuettimalleja tai mäntyrimasta ja sälekaihtimista parikymmensensenttisiä oikean liidokin 'pienois- malleja'. Niitä lennätettiin kerhon edessä jäällä ja myös rantaan vievässä rinteessä suurten honkien välissä. Parhaat rinnelennot olivat minuutin luokkaa ja menivät aikansa puiden välissä seikkailtuaan viisikerroksisen talon katolle tai tuurilla ylikin Heikinpohjantielle. Huonommalla tuurilla ne jäivät tietysti puihin, parvekkeille tai katolle. Parvekkeilta hakeminen oli vaikeinta!

Rekisteröintiä
-64 aloitettin lennokkien rekisteröinti. Numeron yksi sai Reima Luostarisen D2 'Kähärä'; kärkiväli 121, jänne 14,5, ala 17,66 dm2, peräsin 5,2 dm2, yhteensä 22,76, paino 530 g ja moottori Taifun Hurricane 1,5 ccm. Valtuutettu tarkastaja oli nr 646 Jussi Laine . Numero 2 oli Ossi Kilpeläisen A1-liidokki 'Hyper Tintti 4', nr 3 Ossin G2-taitolennokki 'Hyper Ärkky 20', nr 4 Markku Räsäsen A1-liidokki, nr 4 ja 5 Jussi Laineen A2-liido- kit, nr 6 Pauli Olkkosen D2-polttomoottorilennokki, nr 7 Matti Mikkolan A2-liidokki, nr 8 Ossin 'Hyper Tintti 6', nr 9 Remun A2 'Klaara 2' ja nr 10 Risto Holopaisen 'Jottu'. Rekisteröintioikeuden nr 658 hankki Matti Mikkola ja nr 699 Ossi Kilpeläinen. 60-luvulla rekisteröitiin n. 50 kisalennokkia.

Kesällä -63 Jussi Laine kävi Jämillä lennokkiohjaajakurssin, jolla hän sai mm. tuon rekisteröintioikeuden ja rakensi melko pitkälle hienon Pimenoffin 'NR 18' D2-polttomoottorilennokin.

Toimintakilpailuja ja kursseja
Toiminta oli vilkasta ja niinpä jo vuonna -64 voitettiin ylivoimaisesti Liiton lennokkitoimintakilpailu, jossa pisteitä tuli mm. kursseista ja niillä rakennetuista kymmenistä lennokeista ja niiden rekisteröinnistä, omista sarjakisoista, merkkisuorituksista, lehtijutuista, osallistumisista kisoihin...

2.1 - 18.2.1964 oli Jussi Laineen vetämänä D0-kurssi, jolla mukana Markku Räsänen, Reima Luostarinen, Pauli Olkkonen, Ossi Kilpeläinen ja Antti Loikkanen, jotka kaikki olivat kerhon perusväkeä, kerholla joka ilta ja monen vuoden ajan. On siinä pitänytkin olla kerholla, kun 'limanen' on rakennettu siivilleen alle kahdessa kuukaudessa. Rinnan edellisen kanssa ja Maken vetämänä meni A1-kurssi, jolla mukana taas kerhon ydinjoukko, eo. 'limasveikot' plus Jussi Laine, Pekka Mankinen, Risto Holopainen ja Reijo Korolainen. Lennokkina oli 'Jottu', mutta osa melkoisesti muunneltuna; oli laatikkobalsarunkoa, styroksin päälle kierrettyä balsaputkea ja mäntytikkurunkoa, parissa myös styrox-siivet.

Heti perään veti Jussi Laine A2-kurssin 2.2.-28.2. (alle kuukaudessa 4 isoa liidokkia, ja siinä ohessa moni teki myös pikkuliidokkia tai 'limasta'!) Kurssilaiset olivat Matti Mikkola, Jussi Laine, Reima Luostarinen ja Risto Holopainen.

20.3.-19.4. -64 veti Markku Räsänen alkeiliidokkikurssin, jolla olivat osanottajina Jarmo Karjalainen, Jukka Mäkelä, Lauri Mikkonen ja Pertti Makkonen. Se oli sikäli tyypillinen alkeis- kurssi, että vain Pertti jatkoi rakenteluaan pari... kolme vuotta, muilla harrastus loppui tuohon kurssilennokkiin, joka oli 'modifiotu Esa tai Kiuru'.

23.2. oli paikkakunnan silmäätekeville tarkoitettu lennätys- ja informaatiotilaisuus, jossa kyytiä annettiin Jyväskylän Ka7:lla ja tietysti myös lennokkikerho kertoi toiminnastaan ja tulevaisuuden suunnitelmistaan niin kaupungin johdolle kuin myös jyväs- kyläläisille, jotka yrittivät käynnistää lennokkitoimintaansa.

Kisoja
12.4.-64 pidettiin SaLKon ensimmäiset oikeat kisat, kehon mestaruuskisojen 1. osakisa. Sää; heikkoa tai kohtalaista tuulta, täysi pilvipeitto, +4 astetta, ja yllättäen kovaa keliä, vaikka sää ei siltä näyttänyt.

Tulokset:
A1-liidokit 1) Risto Holopainen 730 (kone katosi viimeisellä lennolla), 2) Pekka Mankinen 573 (katomainen ensimmäisellä lennolla ajassa 6'11''), 3) Ossi Kilpeläinen 474, 4)Reijo Korolainen 180 (ainoa kone katosi ajassa 7'21'')!
A2-liidokit 1) Reima Luostarinen 756, 2) Markku Räsänen 319 3) Matti Mikkola 253 (katoaminen 2. lennolla, aika 11'13'', 4) Jussi Laine 223.
D0-polttomottorilennokit 1) Pauli Olkkonen 415, 2) Jussi Laine 367, 3) Ossi Kilpeläinen 346 4) Pertti Malinen 313, 5) Markku Räsänen 253.

Reima Luostarinen ja Antti Loikkanen eivät onnistuneet lennätysyrityksissään. (Siis KUUSI polttomoottorilennokkia pari vuotta vanhan kerhon mestaruuskisoissa! 90-luvulla ei saada SM-kisoihin samaa määrää. Oiskohan luokka mennyt liian vaikeaksi?) Pari kadonnutta liidokkia saatiin myöhemmin takaisin sivullisten löytäminä. Toinen oli lentänyt 17 km, toinen vain pari... kolme km.
Toisessa osakisassa 19.4. lennätettiin sateen ja kovan sumun välissä, heikossa tuulessa +5 asteen lämmössä.

A1 1) Ossi Kilpeläinen 504, 2) Pertti Makkonen 341, 3) Risto Holopainen 331, 4) Pauli Olkkonen 120.
A2 1) Jussi Laine 831, 2) Reima Luostarinen 630, 3) Matti Mikko- la 542, 4) Reijo Korolainen 93.
D0 1) Markku Räsänen 567, 2) Ossi Kilpeläinen 203, 3) Pertti Malinen 107, 4) Reima Luostarinen 95.
Kolmas osakisa piti olla 26.4., mutta tuloksia ei näy. Taisivat jäät häipyä, vaikka silloin olikin kunnon talvia.

Pistepytty
Korolaisen Kello ja Kulta oli lahjoittanut "Pistepytyn" kilpailtavaksi kerhon sarjakisoissa, joissa annettiin piste jokaisesta täyttyneestä puoliminuuttisesta. Jäiden tultua otettiin vanerin pala johon merkattiin kerholaisten nimet ja siihen nimen alle tuloksia. Joka lauantai ja sunnuntai marssi Pekka Laine kellon ja sen vanerinpalan kanssa Pullinlahdelle poikia odottamaan, tuloksia ottamaan ja pistämään ylös. Lennättämässä käytiin joka ainoana vapaapäivänä ja vuonna -64 startteja kirjattiin yli 2000 ja tiimaa n. 40 tuntia!

Kisamatkailua
Ensimmäinen kisareissu keväällä-64 tehtiin sen ajan suurimpaan kisaa "Craisuihin" (Chrysler/Plymouth). Siihen aikaan vielä ainakin Helsingissä löytyi lennokkiurheilulle sponsoreita. Matkustettiin yöjunalla komeasti makuuvaunussa ja ilman saattajaa kovin nuorella porukalla, Ossi Kilpeläinen vanhimpana 18 v., Reijo Korolainen ainoana Helsingissä liikkuneena oppaan osassa. Lennokeja ei uskallettu junaan ottaa, vaan niille tehtiin iso laatikko kuitulevystä ja vanerista. Kaksi siimastunttia määräsivät laatikon koon ja vapaastilentävät mahtuivat sinne rakoihin omiin telineisiinsä kuminauhoilla kiinnitettyinä. Laatikko toimitettiin kaukokiidolla Ennu Astikaisen sponsoroimana Helsinkiin, mutta eihän sitä löytynyt Velodromin viereiseltä huoltamolta, kuten tarkoitus oli. Raitsikkapelissä läksivät lennokkeja etsimään Reijo ja Ossi. Puhelinluettelon osoitteesta ei löytynyt ainuttakaan rekkaa, vaan kaukokiidon pääkonttori ja johtajan sihteeri, joka ei pojille toiveita antanut: "Juhlapyhän aatto ja sulkemisaika...". Onneksi aulan läpi purjehti itse ylipääjohtaja, joka kiinnostui huolestuneista pojista ja järjesti pikavauhdilla kuljetuksen pakettiautolla ensin varikolle ja sieltä lennokkien kanssa Velodromille. Kuski oli vihainen; Helluntain aatto oli jo iltapuolella ja seurue jo odottamassa laiturilla! Kisapaikalle kuitenkin ehdittiin ensimmäisten joukossa kiipeämään Velodromin portin yli; sitä kun ei kukaan ollut muistanut tulla avaamaan.

Menestys jäi siimaluokkien varaan: Ossi voitti G-0-luokan ja Reijo vaikkakin nuorempana, mutta paremmin lennättävänä G-2-luokan valinneena oli siellä 10. Mielestämme hesalaiset tuomarit sorsivat Reijoa; meidän mielestä hänen olisi kuulunut olla vähintään viiden parhaan joukossa! Kisakertomuksessa Ilmailussa muuten pohdittiin tuota samaa arvostelulajien ongelmaa, ei tosin Reijon kohdalta. Se oli kuitenkin pääsyy SaLKon siirtymiseen vapaastilentäviin. Päätettiin ruveta kisaamaan luokissa, missä kello ratkaisee eikä nimi. Ja niin tämä on jäänyt kerhon ainokaiseksi kisaksi arvostelulajeissa. Reijo sai kuvansa Ilmailuun lupaavana esimerkkinä lajin leviämisestä maaseudulle ja Ossi oman rivinsä kisaselostukseen.

Vapaasti lentäviä ei oltu lennätetty ollenkaan kesäkelissä ja Malmin pienen kentän terävät tintit ja puuskat olivat liian vaikeita vain jäällä lennättäneille salkolaisille. Muutamia komeita lentoja toki tuli, mutta jokaiselle myös pahoja virheitä. Reima Luostarisen liidokki katosi pilveen Malmin yläpuolella ja löytyi syksyllä puusta Suomenlahden saaresta 30 kilometrin päästä Malmilta.

Seuraavana talvena -65 rynnättiin heti suurella innolla talven avauskisaan Riihimäelle Lentokerhon 'Winkuvaunulla', wolkkari kleinbussilla. Retkestä on jäänyt muistiin toivottoman tuntuinen harhailu Hirvijärveä etsittäessä ilman karttaa, Pertti Ronkasen 3. sija A0-luokassa, hullu kisa lumimyrskyssä, joka kuljetti lennokit aina rantaan asti olipa lentoaika muutamia sekunteja tai minuutteja, vetoakselin katkeaminen Mikkelissä, Mikkelin kerhon puuhamiehen astelu auton viereen (kyljessä oli SaLKon 'Aaro'-varis ja kerhon nimi) kertomaan, että "Mikkelin kerhon autokorjaamo ja kerhohuone on tuossa sadan metrin päässä", ja loppumatka aamuyöllä vara-autolla kotiin.

Tarkennetaanpa hiukan tuota loppumatkaa: Pysähdyimme Mikkelissä nakkikioskille. Starttasimme siitä loivasta alamäestä normaalisti startilla, mutta kuskimme Heikki Karjalainen antoi kuitenkin auton rullata edessä olevaan risteykseen. Sen jälkeen hän pani vaihteen sisään ja nosti kytkintä, mutta mitään ei tapahtunut. Ei liikettä, mutta ei myöskään mitään erikoista ääntä, kuten kuvittelisi, kun tuumanen teräs katkeaa. Pyllisteltiin siinä auton ympärillä, kun paikalle asteli paikallinen ilmailija, esitteli itsensä ja tarjosi apua. Korjaus veisi aikaa, joten soitettin kotiin Koposen Matille, joka etsi jostain avaimet Jordanin tukkukaupan autotalliin ja pakettiwolkkariin pyhäiltana puolenyön aikoihin, itki ja ajoi Mikkeliin. Tuuli oli nimittäin niin kova, ettei tyhjä wolkkari meinannut tiellä pysyä. Sillä välin pojat tutkailivat mikkeliläisten talvisäilössä ja huollossa olevat lentokoneet ja lehtihyllyn lentsikkalehdet tai nukkuivat muutaman autuaan tunnin. Aamuyöllä pakattiin pojat ja lennokit pakettiautoon ja lähdettiin kotiin. Mikkelin ja Savonlinnan välillä oli lumipyry niin voimakas, että valot näyttivät alle 20 metriä. Kun tien kymmensenttisessä lumessa ei ollut mitään jälkiä, seurattiin aurauspenkkaa niin tiiviisti, että joka linjuripysäkin ja maitolaiturin kohdalle tuli tiukka mutka. Karjalaisen Heikki oli puikoissa, mutta Ossi ja Matti tarttui rattiin aina, kun arvelivat näkevänsä tien paremmin kuin Heikki! Muutaman tunnin ehtivät pojat nukkua omissakin sängyissään ja sitten sirkeänä kouluun! Ilman kisakokemusta lennättelivät liidokkejaan 60-luvulla mm. Antti Laine, Lauri Mikkonen, Hannu Kaartinen, Lauri Mikkonen, Pentti Ojalehto, Tapio Tarro, Tapio Jääskeläinen, Seppo Vihavainen, Pekka Vaalamäki...

Hiljaisempaa
Syksyllä -66 läksi Ossi Kilpeläinen opiskelemaan Lappeenrantaan ja toiminta ja varsinkin sen organisointi laantui hiukan, mutta jatkui kuitenkin. Mm. lomien aikana koitettin ottaa takaisin kaikki kärsitty. Esim. eräänä pääsiäisenä tekivät Ossi ja Remu parissa päivässä ja yössä A1-liidokit ja jo ensimmäisenä Pääsiäispäivänä niitä oltiin lennättämässä. Ossin liidokki osui nostoon jo ensimmäisen lennätyspäivän iltana ja lensi tavoittamattomiin Pullinsalolle. Remukin hävitti omansa komeassa nostossa muutamaa päivää myöhemmin.

Toimintapoimintoja
-65 Vallilan talvikisoissa lennätettiin kovassa pakkasessa (-20). v.-66 pidettiin mm. kerhoilta, jossa oli esitelmä purjelennosta ja lennokkitoiminnasta (Ossi Kilpeläinen) ja elokuvia. VLK:n kisassa Reima Luostarinen aloitti A-2;ssa komeasti makeilla, mutta lennokki katosi Arabian tehtaan taakse ja kisa katkesi johtopaikalta. Cup-kisassa voitettiin Ahjola ja Munkka. Tappio tuli Bumerangilta, joka lopulta voitti koko kisan.

-68 suoritettiin kaksi A-, kaksi B- ja kaksi C-merkkiä. Pertti Pölönen osallistui SM-kisoihin ja oli D-2-luokassa viides. Pertti osallistui myös Eurooppa-cup-kisaan ja oli hienosti kahdeksas takanaan kaikki pohjoismaalaiset ja myös edellisvuoden maailmanmestari. Melkoinen kansainvälinen avaus kerholla! Eo. kisasaavutukset innostivat myös muita ja syksyllä oli rakennustoimista erittäin vilkasta ja kansallisiin kisoihin lähdettiin mukaan taas joukolla. Imatralla oli kisat itsenäisyyspäivänä ja Savonlinnalaiset ottivat kaksoisvoiton polttomoottorissa. Oli myös vastoinkäymisiä: Kerholle murtauduttiin peräti kaksi kertaa ja kassa vietiin.

-69 toiminta nousi taas kohisten. Alettiin järjestää kisoja ja heti kärkeen peräti kahdet. 12.1. pidettyihin kisoihin tuli vieraita Imatralta (ilmoittautuneita oli myös Helsingistä ja Jyväskylästä) ja lopputuloksia kirjattiin 32. Sakean lumisateen vuoksi lennätettiin vain kolmen kierroksen kisa. Tulostaso nousi säähän nähden kovaksi, mutta ihme kyllä lennokkeja ei kadonnut lumisateesta huolimatta. A2-liidokit voitti ylivoimaisesti SaLKon Markku Räsänen, 494 sekuntia. Toisena Veikko Lahti IIK, 403, 3) Pauli Olkkonen SaLKo 273 kannoillaan muutaman sekunnin eroin Matti Mikkola, Pertti Ronkanen, Pertti Pölönen ja Ossi Kilpeläinen. Pikkuliidokeissa lennätti vain imatralaisia ja voiton vei Asko Pankka (sittemmin purjelennon MM-kisoissakin menestynyt kilpailija, joka valittiin Ilmailuliiton hallitukseen vuonna -93). Polttomoottoriluokan voitti SaLKon Pertti Pölönen, toisena Reima Luostarinen.

30.3. oli toiset kisat ja lopputuloksia kirjattiin 37. A0-luokassa olivat Juha Titoff ja Yrjö Pullo sijoilla 5 ja 6. Pikku- liidokit A1 voitti taas Asko Pankka, Ossi Kilpeläinen oli 7. Reima Luostarinen 10. ja Jouko Tuhkunen 11. F1A-liidokeissa (entinen A2-luokka) voitti Imatran Juhani Särkioja 2. Markku Räsänen, 3. Ossi Kilpeläinen, 4. Pertti Pälänen, 5. Pertti Ronkanen. Kisoissa käytiin myös Helsingissä, jossa kovassa tuulessa F1A:ssa Ossi Kilpeläinen oli 15. Pertti Ronkanen 19. ja Pauli Olkkonen 22. F1C:ssä lennätti Pertti Pälänen 4. Reima Luostarinen 10, kun lennokki lensi pois jo ensi lennolla. Kokkolassa oltiin ensikertaa MM-karsinnoissa. Ossi Kilpeläinen oli liidokeissa 8. tasaisilla lennoilla, mutta ilman makseja, kun ei juuri nostoja ollut, mutta taakse jäi joitakin edustusmiehiä. Imatralla 13.7 olivat Jouko Tuhkunen, Ossi Kilpeläinen ja Seppo Sallinen sijoilla 6-8 F1A-liidokeissa, F1C;ssä ottivat Pertti Pölönen ja Ossi Kilpeläinen kaksoisvoiton. Reissuja tehtiin 3...7 hengen voimin. Kisalennokkeja rekisteröitiin 19. 17. - 23.2. rakennettiin sisälennokkikurssilla 7 Hyttystä Reima Luostarisen johdolla. Alkeiskurssit pidettiin 26. - 30. 3. ohjaajana SIL:n lennokkiohjaaja Antti Sorro, 15 Senior-liidokkia valmistui. Merkkejä suoritettiin 4 kpl A-, 2 kpl B- ja 2 kpl C- merkkejä. Lennokkitietoa levitettiin näyttelyin ja esitelmin seurakunnan Poikapäivillä ja Kellarpellon koululla. Niin myös SIL:n toimintakilpailussa alettiin taas pärjätä, oltiin kolmantena.

Lennokkimerkkejä
60-luvun perustoimintaa olivat lennokkimerkkisuoritukset. A- merkkiin piti lennättää kolme kertaa 45 sekuntia samana päivänä, joka oli todistus lennokkialkeiden omaksumisesta. B-merkin 3 kertaa 1,5 minuuttia kertoi jo kisavalmiuden saavuttamisesta ja C-merkin 3 kertaa 3 minuuttia vaati jo erinomaisen lennokin ja lennätystaidon lisäksi hyvää tintinkyttäystaitoa tai huimaa tuuria. Vuonna -64 C-merkin suorittivat Ossi Kilpeläinen, Reijo Korolainen, Jussi Laine, Matti Mikkola ja Risto Holopainen. -65 olivat vuorossa Reima Luostarinen, Markku Räsänen ja Pertti Ronkanen, -66 Pertti Pölönen, -68 Pauli Okkonen ja Jouko Tuhkunen, -69 Seppo Sallinen ja vielä -71 Pertti Janhunen. Sitten merkkisuoritusperinne jäi unholaan osin siksi, että SIL: n mielenkiinto asiaan hiipui niin, että merkkejä tai edes todistuksia ei tahtonut enää saada ja toisaalta siksi, että suoritustasoa ruvettiin SaLKossakin mittaamaan SM-sijoituksilla.

Myös kerhon ennätyksistä pidettiin kirjaa:
Kansalliseen kärkeen
Vuosikymmenen loppupuolella muodostui vapaasti lentäviin kisajoukkue, joka muutamassa vuodessa vei SaLKon maan kärkijoukkoon. Reima Luostarinen keskittyi vapaasti lentäviin polttomoottorilennokkeihin ja joutuisana rakentajana ja hurtiina lennättäjänä alkoi tulosta syntyä. -67 liittyi "limas" kaartiin (kuten luokkaa lennokkislangissa kutsutaan) paikkakunnalle muuttanut Pertti Pölönen, joka oli valmis lajin huippu, taitonsa Rovaniemellä hankkinut nuorukainen. Ossi Kilpeläinen oli ruvennut tekemään myös liidokkeja ja edistynyt vauhdilla. Tällä joukolla alettiin 60-luvun lopulla kisoissa jo menestyä niin, että joukkuekisoissa oltiin paras kaksi miehinen joukkue ja voitettiin jo joitakin kolme miehisiäkin. Joukosta puuttui kumimoottorimies ja kun Cup- kisan voitto näytti olevan siitä kiinni, alkoi Ossi harjoitella myös tätä luokkaa ensimmäisenä Itä- Suomessa. "Olokko 1" lensi vuonna -67. Juha Titoff tuli kerhoon -68 ja oppi liidokin rakentamisen ja lennätyksen salat nopeasti. -69 kerhoon liittyi Seppo Sallinen ensin muutaman liidokin tehden mutta sitten limasiin siirtyen. Koossa oli joukko, jolla vallattiin muutamassa vuodessa maan kärki vapaasti lentävissä lennokeissa.

Omia rakenneratkaisuja
Osana menestykseen oli Pekka Laineen yllyttämä ja poikien, Ossi Kilpeläisen etunenässä, ennakkoluuloton tuotekehitys ja sekä rakenteiden että materiaalien ja lennokkien mitoituksen kokeilu. Syntyi Salkolainen lennokkikoulukunta, jossa tehtiin nopeasti vankkoja käyttölennokkeja, jotka olivat myös luotettavia kaikissa säissä. Käytettiin jäykkiä kuorirakenteita, aluksi esim. muualla jo hylättyä vaneritorsiota uusia liimoja hyödyntäen. Sitten tulivat mukaan lasikuidut jo -60-luvun puolivälissä. Ensin tehtiin liidokin ja polttomoottorilennokkien runkoputkia lasikuitusaumanauhasta ja voimapaperista polyesterihartsilla kovettaen. Etelän väki aluksi naureskeli putkia "turhana erikoisuuden tavoitteluna", mutta muutaman vuoden kuluttua samat moittijat olivat valmiita ostamaan niitä. Ossi teki -68 varmaan maailman ensimmäisen lasikuiturunkoisen siimataitolennokin. Vasta 80-luvulla ne yleistyvät maailmalla standardiksi varsinkin radio-ohjatuissa. Näiden lujitekokeilujen mukana tuli harrasteeseen mukaan Seppo Sallinen ja isä Tauno Sallinen, paikkakunnan kekseliäät lasikuitumestarit, jotka olivat valmiit lennokkipoikien huimiin kokeiluihin kustannuksia pohtimatta.

Järjestöoppia
Lentokerhon lentotoiminta hiipui vuosikymmenen lopussa molempien purjekoneiden tuhouduttua. Samalla myös kerhon vetäminen jäi lennokkipoikien kontolle haitaten hienossa nousussa olevaa lennokkitoimintaa. Lisäksi oli lennokkijaoston vetäjäkin poissa paikkakunnalta opiskelun vuoksi ja veti lennokkikerhoa myös Lappeenrannassa. Kokouksissa oli mukana vain pari aikuista ja muutama varttunein lennokkipoika. Muodollisuudet saatiin kuitenkin nipin napin hoidettua, vaikka kukaan ei tuntunut tietävän esim. lentokerhon veloista tai muista vastattavista. Kaikesta huolimatta savonlinnalainen lennokkitoiminta meni 70- luvulle komeassa nousussa.

Historiikin on koonnut ja kirjoittanut Ossi Kilpeläinen omien muistojen, muistiinpanojen ja ystävien kertomuksien perusteella. Jos lukiessasi tulee mieleen, joitakin muistoja, lisäyksiä tai korjauksia historiikin suhteen, olisi todella mukavaa jos kirjoittaisit niistä meille. Me sitten lisäillään, korjaillaan ja muutetaan historiikissä olevia virheitä ja tyhjiä kohtia. Näin historiikkiin saisi uutta ilmettä ja siitä tulisi entistä parempi.